top of page

Ihmisläheistä sirkusta myös tulevaisuudessa



Saarni Sirkuksen vuoden 2023 kiertue on loppupäässään, mutta suuri punainen teltta nousee vielä ennen syyskuun alkua Tampereelle, Jyväskylään, Kempeleeseen ja Tornioon. Mitä kaiken tämän jälkeen tapahtuu? Entä millaisia ilmiöitä sirkuskentällä yleisesti on havaittavissa? Toimitusjohtaja Aarni Pahajoki pohtii tulevaisuutta ja kertoo Saarni Sirkuksen suunnitelmista.


- En epäile etteikö fyysisen live-esiintymisen arvostus tulisi säilymään, mutta koittaa varmasti aika, jolloin sitä katsotaan eri tavalla.


Sosiaalinen media ja kehittynyt teknologia ovat muuttaneet ihmisten kokemuksia ja tapaa olla erilaisissa tilanteissa läsnä. Miten ilmiö näkyy esiintymislavalta katsottuna?


- Some näyttää meille kaikenlaista, mutta on aivan eri asia nähdä ihmisten tekevän livenä jotain. Lavalla pyritään siihen, että olemme treenanneet ohjelman äärimmilleen, ja se tapahtuu juuri sen kertaista esitystä varten. Netistä voi puolestaan katsoa saman videon moneen kertaan. Yleisölle on ihan eri asia istua paikan päällä, koska he joutuvat kääntämään päätään nähdäkseen. Kokemus on aivan toinen katsottaessa yhtä ruutua. Sirkustemput antavat enemmän läheltä nähtynä.


Ohjelman treenaamisesta ja hiomisesta huolimatta jokainen esitys on aina hiukan erilainen kiertueen alussa kuin lopussa. Pienet nyanssit muuttuvat, kun artisteilla on mahdollisuus heittäytyä hetkellisten ideoiden, improvisaation sekä inspiraation vietäväksi.


Kuinka tulevaisuuden teknologia sekä nykypäivänä vahvasti esillä oleva tekoäly sitten vaikuttaa tulevaisuuden sirkuskenttään? Artisteista välittyvä olemus ja tunnelma ovat niitä ominaisuuksia, joita koneet eivät kykene koskaan toistamaan ja tavoittamaan.

- Minulla on vahva veikkaus, että tietyllä tavalla sirkus tulee näyttämään hyvin samanlaiselta, mutta teknologia voi tuoda uusia mahdollisuuksia ja tapoja tuoda esille taitoa, jopa korostaa temppuja, Pahajoki arvioi.

- Tekoälyn tuomia hyötyjä ja vaikutuksia tullaan näkemään varmasti myös myynnissä ja markkinoinnissa. On hienoa, mitä kaikkea pystymme tekemään tietokoneilla, ja vieläpä nopeasti. Mutta osaamme vielä myös arvostaa, kun jotain tehdään käsin ja fyysisesti, ihmislähtöisesti.


Sirkuskentän trendejä analysoidessa Aarni Pahajoki toteaa niiden elävän ja muuttuvan nopeasti, mutta yhteistä on autenttisuus. Somen ilmiöiden tavoin myös nykysirkus on monipuolinen, elävä ja kasvava. Tätä ajatusta Saarni Sirkus haluaakin tuoda kaikkien nähtäville ja koettavaksi: nykysirkus voi olla mitä tahansa, kuten oma, tämän vuoden esitys “Fifty-Fifty” osoittaa. Erilaiset taiteen lajit ja tyylit, vaikkapa tanssi ja tarinallisuus, mahtuvat yhtä lailla nykysirkuksen sisälle.


- Perinteistä sirkusta ei missään nimessä pidä väheksyä, mutta tapa katsoa sirkusta on paljon muuta, Pahajoki huomauttaa. - Spektri on paljon laajempi, mitä moni tietääkään.


Ajatus johdattaa suoraan Saarni Sirkuksen omaan tulevaisuuteen ja päämäärään:


- Haluamme ihmisten saavan enemmän erilaista sirkusta. Esitysten ohessa voimme opettaa ja järjestää lisää sirkuskoulutoimintaa. Lappi kaipaa lisää tapahtumia, ja päämäärämme on olla ihmisten saatavilla siellä, missä sirkusta ei vielä ole. Tahdomme tavoittaa heidät, jotka eivät ole vielä koskaan käyneet sirkuksessa.


Pääkaupunkiseudulla sirkus on tiettävästi tutumpi taiteen ja kulttuurin muoto. Sirkuksen perinteiset mielikuvat ovat silti vielä tiukassa.

- Jos lapsilta kysytään, mitä sirkus heille tarkoittaa, vastauksena ovat usein eläimet ja pellet, Pahajoki naurahtaa. Saarnissa ei ole nähtävillä kumpaakaan.


Toimitusjohtaja on iloinen ja yllättynyt siitä, kuinka laajan ikäjakauman Saarni Sirkus on onnistunut kiertueen aikana tavoittamaan.


- Meillä on käynyt paljon jengiä, jotka ovat kertoneet käyneensä sirkuksessa viimeksi 20 vuotta sitten. Mieleen on tullut oma lapsuus, ja nyt moni on paikalla omien lastensa kanssa. He myös toteavat tulleensa sirkukseen lasten vuoksi, mutta onkin käynyt sitten niin, että aikuiset itse ovat saaneet saman tunteen kuin itse lapsena. He haluavat tulla uudestaan, ja kyselevät jo ensi vuoden ohjelmasta. Se on hienoa!

- On mukavaa myös huomata, että kun meillä on enemmän yleisöä, puhelimia näkyy vähän. Yleisö keskittyy esitykseen. Osa kertoo jälkikäteen, kuinka suorastaan unohti ottaa valokuvia.


Tunnelma välittyy kokemalla, ei aina ruudun kautta!


Tullakseen entistä lähemmäs yleisöä Saarni Sirkuksella on suunnitelmia jo ensi vuotta varten.

- Ensi vuoden kiertueella paikkakuntia voi mahdollisesti olla vähemmän, mutta viivymme kohteissa pidemmän aikaa. Tarkoituksenamme on tuoda tällöin entistä enemmän sirkuskoulutoimintaa sekä muuta oheistoimintaa paikkakunnille esitysten sivussa.


Teksti: Pia Välitalo

Kuvat: Aroi Arya

415 katselukertaa0 kommenttia
Saarni Sirkus logo, cirque stamp
bottom of page